Olen tässä viime aikoina tehnyt kahta asiaa, joita en ole koskaan aiemmin tehnyt: konserttisarjaa ja kastanjahilloa. Niitä yhdistää moni asia.
1. Kipinä
Kun aloittaa jotakin täysin uutta, täytyy olla hetken ajan vähän vastuuton ja huolta vailla. Täytyy luottaa kipinään ja lopputulokseen ja unohtaa miettiä kaikkea työtä siinä välissä.
Minua kiinnostaa ympäristöni - niin luonto kuin ihmisluonto. Taiteessani ja toimittajuudessani aiheet kumpuavat siitä, mitä näen ympärilläni, mutta myös siitä, miten se resonoi oman luontoni kanssa. Jo olemassa olevien asioiden yhdistäminen eri tavalla kuin ennen kiinnostaa, inspiroi, luo kerroksellisia merkityksiä ja spiraalinomaisia kohtaamisen mahdollisuuksia.
Kansanmusiikin maailmassa näen, miten herkullisia perinnekappaleita väkivallasta, pyhästä, seksuaalisuudesta ja väkevistä aatteista on arkistojen aarteistossa, mutta niitä ei ikään kuin sovi esittää julkisesti - jos nimittäin sattuu olemaan nainen. Kuulen juttuja, miten pirunkeuhkon- eli haitarinsoittaja ei saisi tehdä pirutarinoiden rikkaasta kuvastosta musiikkia, kun se ei "sovi naisille". Näen alusvaatteisillaan poseeraavien miesten laulavan iloisesti pillusta ilman että heidän pitäisi olla tämän vuoksi "erityisen urheita tai uskaliaita" - heidät nähdään lähinnä hauskoina. Huomaan tekeväni nykykansanmusiikkikappaleita, joissa sensuroin Suomen Kansan Vanhat Runot -kokoelman loitsujen auttajista Jeesusta ja Mariaa pois, jotta teksti tuntuisi "autenttiselta ja vanhalta". Lasken mielessäni konserttien ja festivaalien esiintyjien sukupuolijakaumia ja vertaan, täsmääkö se millään tavoin opiskelutovereideni, nykyisin kollegoideni, sukupuolijakaumaan. Kaikki tämä herättää minussa niin paljon kysymyksiä, että päätän tehdä yhden 5-osaisen konserttisarjan. Se on varmaan kivaa!
Italian kodissani kävelen metsässä ja jalkani alta pilkistelevät kastanjoiden ruskeat kyljet pörröisten koteloidensa sisältä. Söin juuri makeaa piirakkaa, jossa oli kastanjaa. Ehkä näistä voisi tehdä hilloa? Se ei voi olla vaikeata!
2. Työ
Itse asiassa kastanjoiden perkaaminen onkin aikaavievää duunia! Kuka olisi uskonut? Ensin pitää saada pallurat irti karvaisesta kodistaan. Havaitsen, että karvat ovatkin piikkejä, jotka iskeytyvät sormien ihon alle eikä niihin tosiaan turru. Tämän tahattoman akupunktion jälkeen pitää erotella madonsyömät ja hyväkuntoiset kastanjat toisistaan. Hyväkuntoisten ruskeaan nahkaan tehdään veitsellä viilto, jonka jälkeen ne keitetään kiehuvassa vedessä ja odotetaan niiden jäähtymistä, jonka jälkeen nahka voidaan puolestaan kuoria veitsellä helposti. Hah. Jokaisesta pallurasta jää lopulta pieni hippu erittäin hitaasti kasvavaan saaliiseen. Välillä täytyy levätä kun sormet vapisevat veitsellä työskentelyn väsyttäminä.
"Tuohan olisi kokonainen jatkotutkinto", sanoo ystäväni kuullessaan Verta, pornoa ja propagandaa, JUMALAUTA! -konserttisarjastani vuodelle 2018. Ihanko totta? Kappaleiden ja aihelmien lukumäärä alkaa pian pyörryttää päätä. Luen lukuisia kirjoja samaan aikaan, koska haluan ymmärtää, miten muinoin ajateltiin ja mikä ohjaa nykyistä ajatteluamme tiettyyn muotoon. Havaitsen, että pelkään jo etukäteen mahdollisia raiskaus- ja tappouhkauksia, kun kehtaan tehdä jotakin tällaista kantaaottavaa, haastavaa ja hauskaa. Koska satun olemaan nainen, kannattaa tähän jo alkaa varautua etukäteen, ettei se kirpaisisi niin pahasti myöhemmin... Kartoitan materiaalia: luen arkistokortteja, kuuntelen nauhoitteita, selaan julkaisuja, luen kaikenlaisia tarinoita yliluonnollisista kokemuksista hyväksikäyttötarinoihin lähellä ja kaukana. Yritän hahmottaa, millaisia säveliä tai sanoja asiat kaipaisivat, jotta niistä tulisi kappaleita, kohtauksia, suuria linjoja. Jokaisesta ajatuksesta jää vain pieni hippu erittäin hitaasti kasvavaan kokonaisuuteen. Välillä täytyy levätä, kun aivot ovat jumissa ja silmät seisovat päässä.
3. Kesken
Kaiken keskeneräisyyttä on vaikea sietää. Kastanjat joutuivat pariksi viikoksi pakastimeen, sillä palasin Suomeen hakemaan lisää materiaalia - en tosin hilloon vaan konserttisarjaan. Konserttisarjaa pitäisi puolestaan myydä joka ikiseen niemeen ja notkelmaan ja niiden kesäfestivaaleille, vaikka konsertit ovat vasta tekeytymässä, hautumassa aivojen poimuissa, sävelmien ja tekstien alkiot ovat kehittymässä viikko viikolta valmiimmiksi. Kuulemma kastanjahillo on huippua. Tämä konserttisarja on tarpeen kansanmusiikin ja laajemminkin taiteen kentällä. Jatkan kummankin työn parissa.
Ps. Tämä blogi kertoo kansanmusiikista ja elämästä sen ympärillä. Se pohtii, mitä kaikkea se on ja kulkee siinä samalla taiteen kinttupolkua pitkin.
1. Kipinä
Kun aloittaa jotakin täysin uutta, täytyy olla hetken ajan vähän vastuuton ja huolta vailla. Täytyy luottaa kipinään ja lopputulokseen ja unohtaa miettiä kaikkea työtä siinä välissä.
Minua kiinnostaa ympäristöni - niin luonto kuin ihmisluonto. Taiteessani ja toimittajuudessani aiheet kumpuavat siitä, mitä näen ympärilläni, mutta myös siitä, miten se resonoi oman luontoni kanssa. Jo olemassa olevien asioiden yhdistäminen eri tavalla kuin ennen kiinnostaa, inspiroi, luo kerroksellisia merkityksiä ja spiraalinomaisia kohtaamisen mahdollisuuksia.
Kansanmusiikin maailmassa näen, miten herkullisia perinnekappaleita väkivallasta, pyhästä, seksuaalisuudesta ja väkevistä aatteista on arkistojen aarteistossa, mutta niitä ei ikään kuin sovi esittää julkisesti - jos nimittäin sattuu olemaan nainen. Kuulen juttuja, miten pirunkeuhkon- eli haitarinsoittaja ei saisi tehdä pirutarinoiden rikkaasta kuvastosta musiikkia, kun se ei "sovi naisille". Näen alusvaatteisillaan poseeraavien miesten laulavan iloisesti pillusta ilman että heidän pitäisi olla tämän vuoksi "erityisen urheita tai uskaliaita" - heidät nähdään lähinnä hauskoina. Huomaan tekeväni nykykansanmusiikkikappaleita, joissa sensuroin Suomen Kansan Vanhat Runot -kokoelman loitsujen auttajista Jeesusta ja Mariaa pois, jotta teksti tuntuisi "autenttiselta ja vanhalta". Lasken mielessäni konserttien ja festivaalien esiintyjien sukupuolijakaumia ja vertaan, täsmääkö se millään tavoin opiskelutovereideni, nykyisin kollegoideni, sukupuolijakaumaan. Kaikki tämä herättää minussa niin paljon kysymyksiä, että päätän tehdä yhden 5-osaisen konserttisarjan. Se on varmaan kivaa!
Italian kodissani kävelen metsässä ja jalkani alta pilkistelevät kastanjoiden ruskeat kyljet pörröisten koteloidensa sisältä. Söin juuri makeaa piirakkaa, jossa oli kastanjaa. Ehkä näistä voisi tehdä hilloa? Se ei voi olla vaikeata!
2. Työ
Itse asiassa kastanjoiden perkaaminen onkin aikaavievää duunia! Kuka olisi uskonut? Ensin pitää saada pallurat irti karvaisesta kodistaan. Havaitsen, että karvat ovatkin piikkejä, jotka iskeytyvät sormien ihon alle eikä niihin tosiaan turru. Tämän tahattoman akupunktion jälkeen pitää erotella madonsyömät ja hyväkuntoiset kastanjat toisistaan. Hyväkuntoisten ruskeaan nahkaan tehdään veitsellä viilto, jonka jälkeen ne keitetään kiehuvassa vedessä ja odotetaan niiden jäähtymistä, jonka jälkeen nahka voidaan puolestaan kuoria veitsellä helposti. Hah. Jokaisesta pallurasta jää lopulta pieni hippu erittäin hitaasti kasvavaan saaliiseen. Välillä täytyy levätä kun sormet vapisevat veitsellä työskentelyn väsyttäminä.
"Tuohan olisi kokonainen jatkotutkinto", sanoo ystäväni kuullessaan Verta, pornoa ja propagandaa, JUMALAUTA! -konserttisarjastani vuodelle 2018. Ihanko totta? Kappaleiden ja aihelmien lukumäärä alkaa pian pyörryttää päätä. Luen lukuisia kirjoja samaan aikaan, koska haluan ymmärtää, miten muinoin ajateltiin ja mikä ohjaa nykyistä ajatteluamme tiettyyn muotoon. Havaitsen, että pelkään jo etukäteen mahdollisia raiskaus- ja tappouhkauksia, kun kehtaan tehdä jotakin tällaista kantaaottavaa, haastavaa ja hauskaa. Koska satun olemaan nainen, kannattaa tähän jo alkaa varautua etukäteen, ettei se kirpaisisi niin pahasti myöhemmin... Kartoitan materiaalia: luen arkistokortteja, kuuntelen nauhoitteita, selaan julkaisuja, luen kaikenlaisia tarinoita yliluonnollisista kokemuksista hyväksikäyttötarinoihin lähellä ja kaukana. Yritän hahmottaa, millaisia säveliä tai sanoja asiat kaipaisivat, jotta niistä tulisi kappaleita, kohtauksia, suuria linjoja. Jokaisesta ajatuksesta jää vain pieni hippu erittäin hitaasti kasvavaan kokonaisuuteen. Välillä täytyy levätä, kun aivot ovat jumissa ja silmät seisovat päässä.
3. Kesken
Kaiken keskeneräisyyttä on vaikea sietää. Kastanjat joutuivat pariksi viikoksi pakastimeen, sillä palasin Suomeen hakemaan lisää materiaalia - en tosin hilloon vaan konserttisarjaan. Konserttisarjaa pitäisi puolestaan myydä joka ikiseen niemeen ja notkelmaan ja niiden kesäfestivaaleille, vaikka konsertit ovat vasta tekeytymässä, hautumassa aivojen poimuissa, sävelmien ja tekstien alkiot ovat kehittymässä viikko viikolta valmiimmiksi. Kuulemma kastanjahillo on huippua. Tämä konserttisarja on tarpeen kansanmusiikin ja laajemminkin taiteen kentällä. Jatkan kummankin työn parissa.
Ps. Tämä blogi kertoo kansanmusiikista ja elämästä sen ympärillä. Se pohtii, mitä kaikkea se on ja kulkee siinä samalla taiteen kinttupolkua pitkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti